Helsingin kaupungin tytäryhtiöissä havaittu harmaan talouden kannattajia
Helsingin kaupungin kiinteistöyhtiö Pikku-Huopalahden Kiinteistöt Oy (PIHUKI) on jättänyt maksamatta yhtiöni tuntitöitä 186,5h vuodelta 2010. Lisäksi kyseinen yhtiö on aiheuttanut yhtiöni alasajon, koska yhtiölläni oli toisessa kaupungin kiinteistöyhtiössä kiinteistöhuollon osalta sovittu talvikauden 2010-11 talvikunnossapito, jonka sopimus ilmeisesti purettiin laittomasti PIHUKI:n erimielisyyksien johdosta.
PIHUKI toimii kuntasektorilla ja eritoten heidän pitäisi tietää, että sovituista asioista pidetään kiinni. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Laskutustietojen ja PIHUKIn allekirjoittamien tunti-ilmoitusten perusteella ko yhtiö on velkaa yhtiölleni em. tuntimäärän.
Asia olisi muuten kunnossa, mutta ongelma on siinä että yhtiöni on maksanut työntekijöiden palkat myös em. tunti-ilmoitusten mukaan. Eli tunti-ilmoitusten allekirjoitukset eivät siis päde kuntasektorin toimijoilla?? Tästä päätellen PIHUKI osallistuu harmaan talouden kannattajiin, koska yhtiöni on maksanut myös näiden alllekirjoitettujen tunti-ilmoitusten perusteella palkat työntekijöille, mutta ei ole saanut vastaavaan tuntimäärän suoritusta kokonaisuudessan kaupungin kiinteistöyhtiöltä.
Päätelmäni on että, kaupungin kiinteistöyhtiö käyttää pienempiä yhtiötä hyväkseen ja osoittaa näin yhteiskuntavastuuttomuutta jättäessään maksamatta allekirjoittamansa tunti-ilmoitusten perusteella tehdyt tuntityöt. Esimerkiksi vakuutusyhtiön laskentaperusteena vakuutusmaksuille on maksetut palkat vuoden ajalta, joka käytännössä sisältyy laskutushintaan ja jonka tilaaja maksaa epäsuorasti. Nyt ei näin käynyt.
Tästä päästäänkin vielä mielenkiintoisempaan asiakokonaisuuteen, nimittäin laskutushintaan, jonka ko kiinteistöyhtiö hyväksyi laskutushinnaksi. Yhtiöni laskutti PIHUKIlta 28 e/h (sis.alv.22). Laskutushinta on niin alhainen, että käytännössä yhtiöni teki talkootöitä kaupungille. Miten tämä on mahdollista? Eikö tähän asiaan pitäisi saada jokin tolkku? Miksi kaupungin kiinteistöyhtiö hyväksyy näin alhaisen laskutushinnan ja lisäksi jättää maksamatta 186,5h tehtyjä töitä? Päätelmäni tästä on, että PIHUKI OSALLISTUU HARMAAN TALOUDEN KANNATTAJIIN. Jokainen yksityisyrittäjä tietää, että minimilaskutushinnan vaihteluväli (lue kipuraja) on ALV:n sisältävä kokonaishinta 34-37 e/h välillä. Voisiko edes konserniyhtiön johto puuttua tähän asiaan?
Mikäli kaupungin johto ei tähän asiaan puutu, niin minä aion puuttua tähän OTTAMALLA TÄMÄN ASIAN ESILLE keskustelupalstoilla, ministeriöissä, kansalaiskeskusteluissa, lähettämällä asiasta tiedotteita, valituksia ja kanteita.Saatanpa lähettää tiedotteen tästä asiasta myös kansanedustajille, jotta asia ei jää vain tänne blogiarkistoon pölyttymään.
Näitä tapauksia on varmaan useita muitakin, mutta tämä Päivi Jokisen johtaman yhtiön case jäi erityisesti mieleeni, koska yhtiön työnjohtaja antoi väärän valan Helsingin käräjäoikeudessa osittain liittyen tähän samaan asiaan. Tämä työnjohtajan lausuma taas johti siihen, että yhtiöni pantiin korvausvelvolliseksi asioista, jotka itse asiassa olisivat kuulunnet ko työnjohtajan vastuualueeseen ja vastuulle.
Toivotan menestystä ja tarkkaavaisuutta (erityisesti sopimusten kanssa) kaikkien kaupungin kiinteistöyhtiöiden kanssa yhteistyötä tekeville yrityksille.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Helsingin kaupunki on itse antanut rakennustöitä suoraan yrittäjille, joiden tuntiveloitus on ollut 18- 19 euroa. Tästä oli muutama vuosi sitten juttua ja löytyy varmaan googlettamalla.
Eräällä tuttavallani on siivousfirma. Lassila& Tikanpoika jakaa työt. Kahden työntekijän verotiedot otetaan ylös. Siivousalueet ovat kuitenkin niin suuria, kiireisiä ja hinnat alhaisia, että tarvitaan moninkertainen määrä työntekijöitä. Suurin osa Helsinkiä ja Espoota siivotaan pimeällä työvoimalla.
Tuttavallani oli iso siivousurakka Pasilassa. 3-6 kk. Joku musulmaani valitti työntekijöiden rasismista. Helsingin kaupunki otti työn pois, eikä antanut kaverilleni mitään mahdollisuutta asian selvittämiseen. Koko tapaus jäi hänelle suureksi mysteeriksi.
Nollatoleranssi on tietysti hieno asia, mutta jos se antaa joillekin ryhmille noin paljon tuomiovaltaa, niin kyllähän sitä on mukava joutessaan käyttää.
Se on jo tiedetty kauan että valtion ja kunnan hankeet suosivat harmaata taloutta koska se on aina halvin tarjous.
Kysymys joka tusota kirjoituksesta tulee mieleen on se että miksi sitten teit tuon alhaisen tarjouksen kun nyt sitten sanot että talkoila meni?

Kommentoi 4 kommenttia